Mese kammo

kirjoittaja Ravenia @ 2007-05-13 - 11:42:05
Mä en hitto tajua mikä mulla on... Mua ahdistaa ajatuskin meseen menemisestä. Se on epänormaalia! Ja hiton väärin! Lupasin Sarille että tulen niin pian meseen, kuin mahdollista...Ja siitä on kaksi kuukautta. Mutta kun mä en pysty menemään meseen. Romahdan hankisesti vain jos ajattelen koko asiaa. Mikä hitto mulla on? Mutta oon päässy vähän mun "mese kammosta" eroon, kun yksi tyyppi lisäsi mut meseensä... Se onkin asia erikseen.. Mä tiedän siitä tyypista sen verran että sen lempi bändi on Metallica ja se vihaa kaikista eniten maailmassa minua, mutta mä tykkään siitä tyyypistä. ^__^ Se ei halua paljoa puhua mulle, mutta olen ottanut elämäntehtäväkseni saada hänet puhumaan. xD Enkö olekkin ärsyttävä? Jep...Nyt häivyn..
Jotkut cossaa Gravitationia:Mr.K -Pitkä hiuksinen mies, jolla on ase.Shindou Shuichi-vaaleanpuna tukkainen mies, jolla on pitkä keltainen takki.Ryuichi - Mies, jolla on Kumagoro, eli vaaleanpunainen jänis.Eri Yuki -Blondi, jolla on mustat vaatteet.
Huom. tämä on todellisesta blogista otettu todellinen lainaus eikä mitään ironiaa. Suorastaan verta hyydyttää...

Pääministerin morsian

Kun seuraa pääministerin ja hänen ex-armaansa Susanin suhteen myöhempiä vaiheita, alkaa väkisinkin miettimään, mahtaako kyseessä olla nerokas suunnitelma PM:n ja koko Keskustapuolueen uskottavuuden murentamiseksi.
Susanin järjestelmällinen esilläolo mediassa, vuodatukset ja paljastukset sekä tuleva kirja antavat aihetta olettaa näin.
Mikä voisikaan olla kiusallisempaa kuin mielenvikaiseksi ja julkisuudenkipeäksi osoittautuneen entisen hoidon suulas vuodatus omista yksityisasioista. Pääministerin täytyy olla pohjattoman kiusaantunut syntyneestä tilanteesta. Hän ei yksinkertaisesti mahda mitään.

Ellemme tietäisi demarivoimien kykyjä strategiseen suunnitteluun olemattomiksi, voisimme epäillä Susanin olevan SDP:n kurtisaani, satiiniagentti, joka häikäilemättömästi vietteli pääministerin ja urkki tämän intiimeimmät salaisuudet vain käyttääkseen kokemuksiaan tätä vastaan. Vai ruumiillistuuko Susanissa nykypäivän suomalainen nainen? Sekopäinen, neuroottinen ja kostonhaluinen.

Vaikea sanoa mutta on se silti vaan läpihullu akka!

*****************************

Lisäys 6.2.2007

Tänään morsian julkaisi lehdistötilaisuudessa tulevan kirjansa kannet! Tällä päivämäärällä saimme jo melkein todistaa Kiss and tell -kulttuurin rantautumista Suomeen. Emme kuitenkaan aivan vielä, sillä eipä hullulla opportunistiämmällä ollut vielä mitään kerrottavaa. Jäämme jännityksellä odottamaan tapahtumien kehittymistä.

IT-mätäpaiseet muistoissamme

Edelliset kirjoitelmat palauttivat mieleeni asioita jotka olen jo luullut unohtaneeni ainiaaksi.

Ugrilandian uuden nousun kliimaksi koettiin eittämättä Ylen "Tervo ja Päivärinta" -keskusteluohjelmassa joskus vuonna 2000. Toimittajat olivat saaneet houkuteltua helvetin rikkaat Rytsölän veljekset tuliterine Lamborghineineen studioon.

Toimittajien kasvot suorastaan loistivat tyytyväisyydestä Rytsölöiden rehvastellessa autollaan. Ohjelma siis käsikirjoitti itseään, ja toimittajat tiesivät jo kuvaushetkellä että kyseessä olisi eräänlainen virstanpylväs suomalaisessa elämänmenossa ja suomalaisuuden käsitteessä ylipäätään. Olihan 80-luvun lopun pörssikeinottelijoitakin aikanaan esitelty tv-yleisölle, mutta ne tyypit olivat nappikauppiaita helvetin rikkaisiin Rytsölöihin verrattuna.
Rytsölät autoineen toimivat punaisena vaatteena kansan syville riveille. Kansan, jolle autosta on muodostunut eräänlainen palvonnan kohde. Ankaran autoverotuksen myötä ugrit ovat oppineet ajelemaan mallisarjojen karvalakkimalleilla. Moottorit ovat alimitoitettuja, lisävarustelista olematon eikä muotoilusta ole puhettakaan. Kun näille sitten näytetään Lamborghiniaan esitteleviä poikia, niin siitähän on luvassa loputtomasti katkeraa ja kateellista vuodatusta. Näin tottakai tapahtui.

Kuten tiedetään, Rytsölöiden tarunhohtoinen kroisostelu sai vaisun lopun. It-alan todelliset kasvot paljastuivat ja Rytsölät vaipuivat unholaan. Rahat katosivat vähitellen ties minne ja keltainen Lamborghini joutui erolapsen asemaan. Erinäisten sijaiskotien jälkeen Kyläkauppias Keskinen taisi laittaa sen arpajaispalkinnoksi. Missä lienee nykyään?

suomalaisen it-"visionäärin" tragedia

vielä eräs anekdootti

Vaatimaton ehdotus osa 2

Universaali Auktoriteetti,
vaatimaton ehdotus II

Suomalaisen visionäärin tragedia

Suomessa pulpahtelee säännöllisin väliajoin esiin tyyppejä, jotka kohoavat mediassa ja muutenkin suuriksi visionääreiksi. Yleensä he uppoavat jälkiä jättämättä maassamme käytävän yksiaiheisen keskustelun pinnan alle heti kun löytyy jokin mielenkiintoisempi skuuppi, kuten esimerkiksi Ruokolahden leijona tai Matin (Vanhanen/Nykänen jne) uusimmat toilailut.

Monella näistä näkijöistä on saattanut olla aivan pätevä kiteytys jostakin maamme henkisen, taloudellisen, poliittisen tai muun tilan kulminaatiopisteestä. Median moolokinkita janoaa kuitenkin aina uusia sloganeita kuvaamaan aikaamme, ja sellaisia esittämään käyvät paremman puutteessa myös kaikenlaiset katakärkkäiset ja viiviavellanit.

Kuka muistaa Teppo Turkkia, Pentti Linkolaa, Dan Steinbockia ja vastaavia? Jotkin näistä suurien historiallisten liikahdusten ja perspektiivien vangitsijoista päätyvät unohdukseen jankuttaessaan uudelleen ja uudelleen kerran havaitsemaansa, kirkastunutta hetken totuutta ympäröivästä maailmasta - tajuamatta että maailma on jo muuttunut ja totuus sen mukana.
Jotkut taas humaltuvat oman visionsa edessä ja luulevat, että mikä tahansa heidän suustaan pulpahtava puolivillainen analyysi on yhtä merkittävä kuin heidät "keskustelun" myrskynsilmään nostanut oivallus. Se, että on kerran onnistunut kristallisoimaan jotakin merkittävää, ei kuitenkaan automaattisesti merkitse siinä onnistumista yhä uudestaan. Nämä visionääriyteensä koukkuun jääneet yrittävät pysyä tapahtumissa mukana, mutta jäävät niistä auttamattomasti jälkeen; päätyen pahimmassa tapauksessa papukaijamaisesti toistamaan teoksia ja kirjoituksia, jotka he toivovat ensimmäisinä Suomessa lukeneensa ja että muut eivät huomaa heidän omaperäisen ajattelun puutettaan. Toiset taas satsaavat liikaakin omaehtoiseen visioimiseen huomaamatta mitä muualla tapahtuu - heistä tulee futurologisia 'sammakkomiehiä' ja havukka-ahon ajattelijoita, huutavan ääniä korvessa.

Universaali Auktoriteetti http://absolutpravda.blogspot.com/

Kansan harhaopit

Kuten tiedetään, suomalaisten taipumus sulkea silmänsä ja korvansa heille itselleen epäedulliselta maailmanmenolta on erittäin yleistä. Asiat joko koetaan liian vaikeiksi ymmärtää, tai sitten vain yksinkertaisesti kuvitellaan, että mitä en näe, sitä ei ole. Kaiken taustalla kummittelee perimässä saatu pelko vallanpitäjiä ja kaikkea itselle vierasta kohtaan.

Suomalaisen poliitikon ja virkamiehen toimintailmapiiri on varsin mutkaton. Päätöksiä ja linjanvetoja harvoin kritisoidaan edes tiedotusvälineiden taholta. Mikäli kritiikkiä ilmenee, sen luonne on yleensä varsin nopeasti vaimenevaa sorttia. Se tosiasia, etteivät kansalaiset edes halua ymmärtää yhteiskuntajärjestelmän toimintaa, edesauttaa kaikenlaisia pyrkyreitä ja oman asiansa ajajia. Kansalaiset kyllä äänestävät, mutta millä tavalla, onkin jo aivan eri juttu. Yleensä ammattijärjestö vaikuttaa työyhteisön kautta, jolloin äänestetään jaloa aatetta ja vastataan myönteisesti epärealististen lupausten kutsuun. Tällä taktiikalla varmistetaan SDP:n kannatus laajalla rintamalla. Tyhjien lupausten ja suoranaisen palturin puhumisen perään ei kukaan kuitenkaan katso.

Näennäisen individualismin arvostuksen yleistymisen myötä saatetaan myös kannattaa jotain tiettyä liikettä varsin ontoista syistä: "musta vaan tuntuu et niil on samat arvot ku mulla", tai että "kaikki työväenjutut on nyt tosi IN, ja hei, oonhan mäkin hengallu opiskeluaikana pilvessä YO-talolla". Siis ymmärtämättä sen paremmin liikkeen ideologiaa, kuljetaan mukana koska se näyttäisi olevan oman imagon kannalta edullista.

Kysymys kuuluukin, mitä hyötyä on demokratiasta, ellei kansa sitä ymmärrä saatikka tiedosta? Puolivillaista politikointia, epäolennaisuuksiin takertumista sekä tehotonta tuhlausta tässä maassa on nähty jo varsin kauan.
Kansan syvien rivien harhakuva arkielosta turvassa kaikelta mitä ei kyetä ymmärtämään, sekä sokea usko oman elämänsä hallitsemisen mahdollisuuksista ja kulutusmahdollisuuksien paranemisesta ovat johtaneet totaaliseen flekmaattisuuteen. Sitten kun realiteetit yhtäkkiä lyödään muodossa tai toisessa eteen, valitetaan heti pahaa oloa, masennusta tai muuta olematonta ja vedetään nappeja ja/tai viinaa.

Sama keskustahan se on

Ei keskusta itse asiassa ole mihinkään rappeutunut. Sama opportunistinen ja aatteeton herrahissikoneisto se on kuin mitä se on ollut 1960-70 -lukujen K-linjasta lähtien. Sillä ei vain enää ole sellaista valtaa kuin aikaisemmin. Rappeutunut se on vain siinä suhteessa, ettei siinä ole enää sellaisia lahjakkaita poliitikkoja kuin ennen. Silloin kepu petti aina, nykyään kepu joutuu aina petetyksi.

Keskustan rappio

Pahalta näyttää. Maa on ajautunut lopullisesti sosiaalidemokraattisten voimien käsiin. Keskustan mukanaolo hallituksessa on pelkkää näytelmää. Nuijaa heilutetaan Hakaniemestä käsin. Tosin keskustalaiset ovat hyvin pitkälti itse tehneet itsestään koomisia hahmoja. Uskottavuus on huonolla tolalla. Pääministerin kyky hallita julkisuutta on olematon, mutta rakkausrintamalla sentään tapahtuu. Samoin asiat ovat kulttuuriministerin kohdalla. Kauppa- ja teollisuusministerin tupeen alla kummittelevat Väyrysen ajan ideologiat ja maa- ja metsätalousministeri puujalkoineen kampattiin EU:n maataloustukineuvotteluissa pöydän alle. Huh huh. Kaikkea muuta ne ovat ehtineet touhuta, mutta valtakunnan - ja ennen kaikkea keskustalaisten - asioiden hoito on jäänyt siinä sivussa hunningolle. Kuntauudistuskin menee demareiden sanelemaa rataa, vaikka kuntaministerin salkku on Kepulla.

Puolueen tulevaisuus - kuten lähimenneisyyskin - näyttää kaikkea muuta kuin valoisalta. Keskustapuolueelle on ollut tyypillistä ainainen kahnaus mediajulkisuuden kanssa. Takavuosien puoluejohtajat ovat olleet kiisteltyjä henkilöitä, mutta heidän kykynsä tehdä politiikkaa oli kuitenkin aivan toisella tasolla kuin nykyisten juu juu -miesten. Jotenkin tuntuu siltä, että kalvinismin oppien mukaisesti kepulaiset ovat tuudittautuneet nöyrinä ajatukseen, jonka mukaan kaikki todellakin on ennalta (siis SDP:n toimesta) määrättyä, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin nilkuttaa teurasautoon kuten itsensä vaisuksi teutonut sonnimullikka.

Kelaa miten siistii ;)

hei vähäks mageeta kun skolet alko taas! tai emmä niinku opiskelusta piittaa, mut ku syksy tuo mukanaa kaikki tosi ihqut bileet ja kaikkee! Mä sainasin itseni heti kaikille bile spämmi listoille et kato niinku sit tietää heti mis on kunnon jortsut! ;)) sedukin sendaa tyrkkyi mun kännyyn ihan satasel! vähäx coolii ohittaa tavikset vippinä sedun mestois! sit siel voi viel bongaa kaikkee kiekkoilijoita ja muita komeita uroksii! voisin mä kuvitella et mä tekisin jotain projektei Sedun mestoissa, kato siitä kun saa sitten kokemusta kaikkiin media juttuihin tai jotain! ;)

kn mä kävin kesällä vilasees mun vanhuksii yhdellä pienellä paikka kunnalla jota mä en nyt siis todellakaan viitsi kertoo! ;) niin siellä mun vanhat kaverit ei tajunnu mitään oikeista bileistä ja party house club systeemeistä! \:( IHAN OIKEESTI, ne vaan joras jossain hikisessä landediskossa! mä valaisin niitä vähän ja kerroin et oikeis mestois on bileitä kaikille! eniten mä diggaan hoitsujen (siis mikä mä itsekin oon) teekkarien ja boomin bileistä! sitten myös tamkin systeemeis on ihan sikana mageita kundeja! <3 0-: ;)
sit ehkä huipennuksiin kuuluu kaikki nää Hämeen kadun aprot ja muut teekkarien tosi mageet happeningit! <:) niissä saa bailata loputtomiin ihan oikeesti ja sit kundit käy tosi kuumana! mä en vois ees kuvitella et mä niinku jotenkin sitoutuisin tai jotain koska opiskelija elämää ei TODELLAKAAN voi elää niinku uudestaan ja siks mä aion bilettää ihan sikana! :) `´':;()[***]

Ylioppilas muovaa tulevaisuutesi

Ylioppilastodistuksen mukanaan tuoman kattavan yleissivistyksen, sekä SAK:n järjestötehtävissä hankitun elämänkokemuksen ansiosta Suomen poliittisen elämän ainoa ”don”, SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma on noussut peräti rahaministeriksi. Sosiaalidemokraattisen aatteen jo hitsaajaisältään omaksunut Eero tutustui nuorena itsekin duunarinammatteihin, kunnes hänen lahjansa huomattiin aina järjestötasolla asti. Näin SAK:ssa urkeni nousujohteinen ura. Siinä sivussa päähän sovitettiin ylioppilaslakkiakin – kahdenkymmenenviiden ikäisenä tosin.

Eeron tie valtakunnan politiikan huipulle on ollut nopea. Ammattijärjestön tuella hän nousi ensin eduskuntaan. Tämän jälkeen SDP:n sisällä tehtiin järjestelyjä, joilla hänet ensin nimitettiin puoluesihteeriksi. Tätä nimitystä seurasi puheenjohtajuus, joka toi mukanaan uskottavuusongelman: hallituspuolueen puheenjohtaja ilman ministerinsalkkua. Pian demariministereitä kierrätettiin ja Eerosta leivottiin valtionvarainministeri.

Ministeriuransa alkutaipaleella Eeron kannanotot olivat melko varovaisia, lukuun ottamatta presidentinvaalista saatua traumaa. Eeron kokemusten mukaanhan porvaripuolueet pelasivat likaista peliään vasemmistoa vastaan. Työmarkkinajärjestöjen tuessa Haloselle ei hänen mielestään tietenkään ollut mitään arveluttavaa. Vasemmistolla on oikeus nimetä ehdokkaansa, toisin kuin oikeistolla.
Näin eduskuntavaalien alla on iso ideapyörä alkanut pyörimään muiltakin osin: budjettilinjaukset, vaatimus Israelilta selvityksestä YK-tarkkailijan kuolemasta sekä Suomi irti öljystä 2030 -visio. Eeron mielestä kansa on manipuloitunakin kyllin viisas päättämään NATO-jäsenyydestä. Kuntauudistuksen suhteen Eeron kannanotot ovat olleet sovittelevia, mutta vain päällisin puolin. Suljettujen ovien takana demarit ovat päättäneet maaseudun alasajosta jo viime vuosituhannella. Ruoka työväestölle kyllä saadaan tulevaisuudessa ystävällismielisistä, sosiaalidemokraattien johtamista maista, kuten esimerkiksi Ruotsista.

Eero on esiintynyt mm. TV1:n viihdeohjelmassa Uutisvuoto. Hänen tilannehuumorintajunsa eikä nokkeluutensa juuri vakuuttanut. Nettisivullaan Eero otsikoi ajatuksiaan mm. seuraavasti: ”Minun Suomeni, minun Eurooppani”, ”Kalevi Sorsa, kansankodin arkkitehti” sekä ”SDP:n on näytettävä suuntaa”. Otsikoita voi pitää ympäripyöreyksien summana, poliittisena paskapuheena jonka tuoreet demarit oppivat jo nuorisojärjestöilloissa Juttutuvan kellarissa. Eeron vanhemmista (ennen vuotta 2005) kirjatuista merkinnöistä käy ilmi pohjaton pelko ja vierastus oikeistolaisuutta kohtaan. Sosiaalidemokratian propaganda on Eeronkin kohdalla juurtunut niin syvään, että hän pystyy ulkomuistista toistamaan loputonta mantraa hyvinvointivaltion säilyttämisestä duunareille työväentalon tupailloissa. Sokea usko oman maailmankuvan totuudenmukaisuuteen, sekä päähänpinttymät muiden ideologioiden totaalisesta valheellisuudesta leimaavat hyvin monia suppean yleissivistyksen omaavia ihmisiä. Onneksi tämä ei don Eeron kohdalla pitäne paikkaansa, sillä hänhän on ylioppilas.

Tiede rähmällään

Suomalaisten varauksellinen suhtautuminen evoluutioteoriaan voi selittyä myös kriittisyydellä teteellisiä teorioita ja "totuuksia" kohtaan noin yleensä. Tieteellinen totuushan on yleensä vain se viimeisin teoria, johon luotetaan kunnes parempi keksitään.
Toisaalta tiede seurailee yllättävän jouhevasti ja liukkaasti erilaisia trendejä. Silloin kun Suomi oli idän suuntaan rähmällään, haettiin kerkeästi yhteyksiä ja yhteneväisyyksiä itäisten kansojen ja kulttuurien kanssa - pidettiin selvänä että suomalaisten alkukoti on Volgan mutkassa. Ja nyt sitten ollaan geneettisesti niin eurooppalaisia että.

Mistä me tulemme?

Tiedelehti Sciencessä julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaisten suhtautuminen kehitysoppiin on muita länsimaita epäilevämpää.

Tutkimuksesta käy ilmi että kaksi suomalaista kolmesta luottaa Charles Darwinin kehittämään evoluutioteoriaan selityksenä maan päällä elävien lajien synnystä. Mutta mutta: kolmannes kansalaisista ei luota tähän selitykseen alkuunkaan. Suomalaisten epäilyt ovat Sciencen tutkimuksen mukaan yleisempiä kuin monissa Euroopan maissa tai Japanissa.
Yhdysvalloissa evoluutioteoriaan uskoo vain noin 40 prosenttia ihmisistä ja saman verran ihmisiä pitää sitä vääränä. Turkissa luvut ovat vieläkin korkeampia.

Darwinin vuonna 1859 julkaisema teos "Lajien synty" todisteli että ihmiskunta on osa luontoa, eikä luonnosta erillinen ilmiö. Eri uskontokunnathan ovat kautta historian ylläpitäneet omia käsityksiään esimerkiksi Jumalasta ihmisen luojana. On myös uskottu ihmisten tulleen maahan jostain toisesta Aurinkokunnasta.

Palataksemme tutkimuksen tuloksiin: esimerkiksi amerikkalaisten nuiva suhtautuminen kehitysoppiin perustunee kristinuskon eri suuntausten vahvalle kannatukselle maassa. Kristinuskon käsityksen mukaanhan Jumala loi maailman kuudessa päivässä.

Suomalaisista suuri osa kuuluu Evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta meillä uskonsa tunnustaminen ja uskonnon oppien mukaan eläminen eivät kuulu arkitodellisuuteen. Suomessa usko ennemminkin kielletään. Siksi tuntuukin kummalliselta, että noin 30 prosenttia ihmisistä kokee evoluutioteorian tässä rationaalisuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa vääräksi. Onko luterilainen oppi on syöpynyt pyhä- ja rippikoulussa niin syvälle ugrin takaraivoon, että Raamatun sanaan salapäiten luotetaan, vai onko suomalaisen perimässä edelleen olemassa nukkuva merkki kalevalaisesta perinteestä?
Kristinuskon levittäminenhän tukahdutti Suomen omintakeisen, mystisen alkukulttuurin. Olisiko sittenkin parempi uskoa Kalevalaan, kuin pohjoisiin havumetsiin soveltumattomaksi havaittuun juutalaisten teokseen?

"Rauhanmarssilla"

Kansainvälinen politiikka ei sinänsä kuulu Tiedon Niilin aihepiiriin, mutta tällä kertaa teemme poikkeuksen ja kommentoimme polttavia maailmanpoliittisia tapahtumia.

Israelin ja Libanonin - tai tarkemmin Libanonissa toimivan Hizbollah-järjestön - välinen konflikti säteilee Suomeenkin. Ilta-Sanomat uutisoi 7.8. Helsingissä järjestetystä rauhanmarssista, joka päättyi väkivaltaisesti. Sotaa vastustavat mielenosoittajat hyökkäsivät vastamielenosoitusta pitäneen Suomi Jeesukselle - ryhmän kimppuun. Rauhanmarssijat olivat ilmeisesti provosoituneet Jeesus-bussin kylkiin kiinnitetyistä, Israelin siunaamisesta kertovista plakaateista.
IS kirjoittaa: " Rauhanmarssin väkijoukosta alettiin heitellä bussin väkeä kananmunilla, kukkaruukuilla, tomaateilla, pulloilla ja julistekepeillä. Kohteina olleiden mukaan oli ihme, että kukaan ei loukkaantunut. Mielenosoittajat huusivat arabiaksi "kuolema Israelille" ja heiluttivat Hizbollahin lippuja, jotka olivat aiemmin olleet piilossa. Tunnelma provosoitui räjähdyspisteeseen. - Meinasi lähteä mopo käsistä, eräs sodanvastustajien mielenosoittaja toteaa. Väliin tuli lopulta jopa parikymmentä poliisia. He käskivät bussia siirtymään välittömästi." (IS 8.8.2006)

Mielenosoittajien kansalaisuutta jutussa ei mainita, mutta on vaikea kuvitella suomalaisen mielenosoittajan kantavan taskussaan Hizbollahin lippua, saatikka osaavan arabiaa. On siis syytä epäillä, että huligaanit olivat muslimi-maahanmuuttajia, ja jossain määrin radikalisoituneita sellaisia. Lisäksi poliisin ratkaisu oli perin suomalainen ja samalla vertauskuvallinen: kristityt (Jeesus-bussi) joutuivat väistymään islamistien (rauhanmarssijat) tieltä.

Kehittelyä aiheesta

Suomen linja 11/9-iskujen jälkeen on ollut ehdottoman terrorisminvastainen. Paavo Lipponen (SDP) kävi USA:ssa asti lupailemassa asioita. Nyt eskaloituneessa Israelin ja Libanonin konfliktissa ulkoministeri Erkki Tuomioja (SDP) on ottanut EU:n puheenjohtajamaan UM:nä näkyvän roolin rauhankyyhkynä ja Israelin voimapolitiikan arvostelijana. Hän on tuominnut Hamasin ja Hizbollahin terroristijärjestöinä ja kritisoi tavalliseen tapaansa myös Yhdysvaltojen taustaroolia ja taipumattomuutta tulitaukovaatimukseen YK:ssa. Tuomiojan mukaan väkivallan on loputtava!

USA:n linjalle on olemassa selvät perusteet: terrorisminvastainen politiikka. Hizbollah on ennen muuta terroristijärjestö. Libanonin hallitus ei ole pystynyt estämään sen toimintaa lukuisista kehotuksista huolimatta. Hizbollah on määrätietoisesti provosoinut Israelia sieppaamalla sen sotilaita ja ampumalla raketteja siviilikohteisiin.

Israelin pommitukset ovat aiheuttaneet siviiliuhreja, sillä usein Hizbollahin sissit piileksivät asuinrakennuksissa, käyttäen heille myötämielisiä siviilejä kilpinään. Siviileille annettiin mahdollisuus lähteä Etelä-Libanonista. Monet eivät lähteneet.

Medialle siviiliuhrit ja "mieletön teurastus" antavat aiheita sentimentaaliseen uutisointiin ja ylenmääräiseen paisutteluun. Heikomman osapuolen vaikeuksien kuvaaminen on olevinaan jonkinlaista ajattelevaa ja moraalista journalismia, josta moni tusinareportteri kuvittelee saavansa hyvän lisän ansioluetteloonsa.

Israelin valtion perustamisesta lähtien ongelmia arabeiden kanssa on riittänyt, ja tulee riittämään jatkossakin. Eräänlaisena USA:n satellittivaltiona Israel kuitenkin tullee säilymään alueen herrana - ainakin niin kauan kuin Yhdysvaltojen juutalaisten bisnekset rullaavat ok.

Oikeinko oikeusjuttu!

Valtio, jossa omaa yksilöllistä koskemattomuuttaan, perhettään tai omaisuuttaan ei saa suojella rangaistuksen uhalla , on kammottava jo ajatuksenakin. Suomessa se on todellisuutta.
Oikeuslaitoksen paatuneita rikoksentekijöitä suosiva malli ei oikein avaudu tavalliselle kansalaiselle. Suomalaiset eivät juurikaan ole kiinnostuneita lakiasioista, kunnes omalle kohdalle osuu joku asianomistaja-asia. Siinä kohtaa yleensä paljastuvat vuotavan ruuhen aukot itse kullekin. Oikeusprosessi on asianomistajalle usein varsin pitkä ja raskas.

Kuvitellaanpa täysin mahdollinen tilanne elävästä elämästä. Tavallinen perheenisä Pekka kävelee kadulla kesäisenä heinäkuun iltana. Yhtäkkiä hänen kimppuunsa hyökkää kolme päihtynyttä nuorta. Pekkaa hakataan ja potkitaan, kunnes viereisen ravintolan ovimies ehtii paikalle ja häätää pahoinpitelijät. Pekka viedään ambulanssilla ensiapuun paikkailtavaksi. Lääkäri kuvailee hänen saamiaan vammoja keskivakaviksi. Luita ei ole poikki, mutta verta on valunut ja mustelmat jomottavat. Vaatteet pilalla, silmälasit ja kännykkä rikkoontuneet.

Onnellisten yhteensattumien johdosta tuntomerkkejä vastaavat henkilöt napataan samana iltana läheisestä puistikosta. Käy ilmi, että miehet kuuluvat etnisiin vähemmistöryhmiin, ja että heidän tilillään on lukuisia muitakin väkivalta- ja omaisuusrikoksia. Vain yksi miehistä on Suomen kansalainen. Kaikki ovat työttömiä.

Seuraavana päivänä Pekka saa puhelun tuntemattomasta numerosta. Rikospoliisista käsketään saapumaan välittömästi kuulusteluihin. Poliisin toimintatapoihin tottumattomana Pekka ihmettelee konstaapelin nuivaa asennetta. Asemalle saavuttuaan Pekka joutuu odotustilaan odottamaan esitutkintavuoroaan erilaisten rikoksentekijöiden seuraksi. Juuri kun pari venäläistä narkkaria aikoo rullata Pekan lompakon, häntä kutsutaan nimellä.
Rikostutkija on noin viisissäkymmenissä oleva, varsin huonokuntoisen näköinen mies. Epäsiisti pukeutuminen, hapsottavat, kaljun päälle kammatut rasvaiset hiukset, kehno ryhti sekä yleinen, rottaa muistuttava olemus ovat kaukana Sherlock Holmesista.

Tutkija ohjaa Pekan huoneeseensa ja alkaa taltioida hänen lausuntoaan esitutkintapöytäkirjaan piinallisen hitaasti. Tietokoneen käyttö tuntuu aiheuttavan konstaapelille ylivoimaisia ongelmia. Lähes kahden tunnin jälkeen poliisi saa pöytäkirjan printattua. Hän vaatii Pekka lukemaan ja allekirjoittamaan dokumentin. Pekka toteaa, että pöytäkirja on niin täynnä kirjoitus- ja asiavirheitä, ettei hän suostu sitä sellaisenaan allekirjoittamaan. Tutkija toteaa kuivasti, että hänen työvuoronsa päättyy, ja pyytää Pekkaa odottamaan. Yli tunnin odotuksen jälkeen toinen tutkija ottaa Pekan vastaan. Koko asiainkulku käydään uudestaan läpi. Edelleenkään poliisin ATK-taidot eivät vakuuta, vaikka miehellä ei ole ikää kuin reilu 30 vuotta.
Esitutkintapöytäkirja on jälleen täynnä huonoa kieltä ja virheitä, mutta Pekka allekirjoittaa sen, sillä hän haluaa vain nopeasti kotiin ja unohtaa koko asian.

Asia ehtiikin jo haihtua Pekan mielestä, kunnes seuraavan vuoden helmikuussa hän saa taas puhelun tuntemattomasta numerosta. Syyttäjä ilmoittaa Pekalle, että hänen juttunsa on nyt mennyt syyteharkinnan kautta oikeuteen, ja että käsittely on parin viikon kuluttua. Syyttäjä määrää Pekan tulemaan asianomistajana oikeuteen ja kohtaamaan hakkaajansa silmästä silmään. Asiassa ei auta se, että Pekalla ei ole rangaistusvaatimuksia. Hänen on saavuttava paikalle, tai seurauksena on vähintään sakkoja.

Muutaman päivän päästä poliisi soittaa. Konstaapeli haluaa antaa Pekalle neuvon. Pekan ei tulisi syyttää hakkaajiaan, tai hänelle voisi käydä kehnosti. Pekka kysyy, mikä oikeuttaa poliisin tällaiseen toimintaan, mutta hänelle toistetaan vain että ikävyyksiä voi olla tulossa.

Hämmentyneenä ja pelokkaana Pekka saapuu oikeustalolle. Odottelun jälkeen hänet kutsutaan käsittelysaliin. Syytetyt pojat istuvat kasvot peitettyinä paikoillaan. Heitä edustaa kaksi iltapäivälehtien sivuilta tuttua huippujuristia.
Heti alkuun käsittely julistetaan salaiseksi 40 vuoden ajaksi. Syyttäjä esittää syytteet. Joukossa on pahoinpitelyitä, raiskauksen yrityksiä sekä lukuisia muita rikosnimikkeitä.
Syyttäjä ja tuomarit tenttaavat Pekkaa, joka on tottumaton oikeuskäytäntöön. Hän ahdistuu käsittelystä syvästi. Hänetkö tässä aiotaankin tuomita? Tilanne jatkuu epäselvänä, kunnes tuomari ilmoittaa että vastaajille on myönnetty ilmainen oikeuskäsittely heidän heikon taloudellisen asemansa johdosta. Pekalta kysytään, onko hänellä vaateita asiassa? Pekka vastaa, että ei ole, jonka jälkeen häntä kehotetaan poistumaan.

Pekka masentuu todenteolla. Hän joutuu jäämään kuukauden mittaiselle sairaslomalle. Eräänä päivänä saapuu kirje syyttäjältä. Se on syyttämättäjättämispäätös. Kirjeessä todetaan että riittävän näytön puuttuessa Pekkaa ei syytetä pahoinpitetystä, ja että syyte raukeaa.
Pekka soittaa ihmeissään syyttäjälle, jonka sihteeri, ensin asiaa tutkittuaan pahoittelee sekaannusta. Saman tien Pekka kysyy, onko oikeus tehnyt päätöstä hänen pahoinpitelijöidensä asiassa. Sihteeri ei suostu kommentoimaan asiaa, sillä Pekka on vain yksi asianomistaja näiden kolmen miehen ympärille kietoutuneessa syytevyyhdessä.

Muutaman viikon kuluttua iltapäivälehti uutisoi miesten tuomiosta lyhyesti. Yhdyskuntapalvelua, yhdyskuntapalvelua ja yhdyskuntapalvelua.

Lukuunottamatta muutamia draamaa terävöittäviä lisäyksiä, tämä tarina on pääpiirteissään totta.

Vallalla olevasta kehityksestä

Viime aikoina lehtien palstoilla on - etupäässä erilaisten yhteiskuntatieteilijöiden toimesta - virinnyt keskustelua Suomen nopeasta ajatumisesta ideaaliin markkinatalousyhteiskuntaan, jossa yksilökin on eräänlainen yrittäjä - yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta. Lisäksi valtion budjettiriihi lämpiää parhaillaan.

Suomesta puuttuu monille länsimaille tyypillinen yrittäjähenki. Tämä johtuu sekä yleisestä, yrittäjävihamielisestä ilmapiiristä ja toisaalta sosiaalidemokraattien läpi vuosikymmenten ajamasta, duunarin asemaa korostavasta hegemoniapolitiikasta. Demarit ovat ammattiyhdistysten kanssa säätäneet parhaansa mukaan yrittäjien elämää vaikeuttavia lakeja ja verottaneet ankarasti. On pakotettu teettämään työt liiton miehillä, uhkailtu, kieroiltu ja aiheutettu suuria tappioita. Jotkut yritykset ovat kuitenkin pystyneet näidenkin paineiden alla joten kuten menestymään, ja siten osaltaan nostaneet Suomen talouden nousuun työllistämisellään ja yhteisöveroillaan.

Nyt ollaankin tilanteessa, jossa SDP-johtoinen hallituksemme kiirehtii etujoukoissa yksityistämään, leikkaamaan ja rationalisoimaan. Samalla kehotetaan kansalaisia tekemään sitä ja tätä erilaisin markkinataloustermein. Ugri on tilanteesta lähinnä hämillään. Onhan työläisiä vuosikymmenten ajan opetettu halveksumaan yrittäjiä. Suomalainen duunari kokee olevansa työnantajansa vastapeluri. Työnantajan, jonka voi surutta kavaltaa milloin vain. Niin syvälle SAK:n opit ovat vuosien saatossa iskostuneet. Tällaisen ajatusmaailman omaava ihminen ei ikimaailmassa pysty eikä kykene siirtymään tulosvastuullisuutta ja aloitteellisuutta vaativaan, yrittäjämäiseen toimintaan.

Suomen nykytilanne on se, että kaikkea ohjaa vaihtoehdoton sanelupolitiikka. Päättäjät sulkevat korvansa älymystön ja asiantuntijoiden ehdotuksilta. Rahankäyttö on edesvastuutonta ja väärinsuunnattua. Tämän vuoksi valtion budjetti ei tahdo riittää mihinkään. Tässä maassa sosiaalidemokratia-aatteen myrkyttämä ylioppilaskin kelpaa rahaministeriksi. Niin lävitsetunkevaa on ammattiyhdistysliikkeen ja SDP:n valta Suomessa on.

Yrittäjyyden ja luovuuden visio toteutunee vasta, kun nykyiset demarimafiosot makaavat balsamoituina Hakaniemen rantaan kaivetuissa tunkkaisissa mausoleumeissaan.

Hei, cosplay!

Tämä se vielä puuttui. Tiedättehän tuon japanilaisen nuorison villityksen, cosplayn, jossa pukeudutaan fantasia-asuihin. Kuikelot japanilaisnuoret näyttävät kostyymeissään vielä suht siedettäviltä, MUTTA suomalainen ikänsä tietokoneen edessä roskaruokaa nappaillen turvonnut tonniteini EI NÄYTÄ HIENOLTA survottuaan itsensä ballerinapukuun. Moisen näyn jälkeen koetin keksiä jo vastakohdan sinänsä tökerölle silmäkarkki (eye candy) -termille. Olisiko läski suomalaistenava putkimekossa sitten silmälaksatiivia? Tämä on asiassa vaikein kysymys. T. Nimim. Manga lähtee lapsesta hakkaamalla, anime saunan takana ja gootti on ihmisen paras ystävä.

Onko ulkoministeri insestin uhri?

Suomen ulkoministerin ulkoinen käytös viittaisi vahvasti narsistiseen persoonallisuushäiriöön. Lisäksi käytöksessä on pakkoneuroottisia piirteitä. "Narsistinen persoona voi kohota yhteiskunnassa korkealle, vaikka vallankäyttö on usein tuhoavaa", toteaa apulaisylilääkäri Jorma Tähkä.

Narsistisen persoonallisuushäiriön keskeisimpiä oireita on pakonomainen ihailun ja vallan tarve, oire joka sopii kaikkiin pitkän linjan poliitikoihin, esimerkiksi ulkoministeriimme. Pakkoneuroottinen henkilö on sokea ulkoiselle todellisuudelle. Ulkoministerin kohdalla tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä ettei hän ei ole tarkistanut poliittista vakaumustaan sitten kuusikymmentäluvun vaikka Neuvostoliitto on hajonnut, kommunismi on menneen talven lumia ja vasemmistolaisuudesta on tullut marginaalinen ääri-ilmiö samalla kun yhä useammat vannovat markkinatalouden nimiin.
Pakkoneurootikko on tunne-elämältään kapeutunut - seikka joka sopii ulkoministeriimme. Pakkoneurootikolla on pakkomielle johonkin, tässä tapauksessa Yhdysvaltojen arvostelu, piikittely ja syvä vihan tunne kaikkea Yhdysvaltoihin liittyvää kohtaan.
Pakkoneuroosin oireisiin kuuluu pikkuseikkoihin takertuminen. Kun pitäisi hoitaa Suomen ulkoasioita, ministeri ottaa esille CIA:n vankilennot yhä uudestaan ja uudestaan. Kun EU:n puhetta johtavana ulkoministerinä olisi järkevää keksiä jotain rakentavaa sanottavaa Libanonin tilanteesta, niin Tuomioja käyttää tilaisuutta hyväkseen ja vierittää syyn Yhdysvaltojen niskaan. Sisäpoliittisissa kriiseissä hän jaksaa aina vedota mutkan kautta johonkin mandaattiin tai protokollaan. Jokaisessa tilanteessa hän juuttuu sivuseikkoihin.
Persoonallisuushäiriöinen on täynnä oikkuja, joiden motiivia terveen on vaikea tai mahdoton ymmärtää. Mieleen tulee Zavidovo-vuoto jonka Tuomioja 1990-luvulla tunnusti tehneensä. Onko Tuomioja koskaan vilpittömästi tunnustanut olleensa väärässä? Pakkoneuroottinen kokee toimintansa asianmukaiseksi ja oikeutetuksi. Hän ei koe ongelmaa vaan keksii tuekseen verukkeita. Kuulostaako tutulta?

Persoonallisuushäiriö (pakkoneuroottisine oireineen) syntyy lähes aina varhaislapsuudessa, vaikean tai vaikeiden traumaattisten kokemusten aiheuttamana. Mikä voisi olla pienen Erkin mahdollisesti kokema traumaattinen tapahtuma? Persoonallisuushäiriöllisten vanhemmat kärsivät erittäin usein samasta diagnoosista. Sairaus ei ole geneettinen, vaan se periytyy edellä mainittujen kokemusten myötä. Persoonallisuushäiriöstä kärsivät ihmiset manipuloivat eli käyttävät hyväkseen muita, kuten esimerkiksi läheisiään. Seksuaalinen oman lapsen hyväksikäyttö, eli insesti on valitettavan yleistä ja tarpeeksi traumaattinen kokemus siirtääkseen sairauden seuraavalle sukupolvelle. Suvussa pitkään jatkuneita insesti/persoonallisuushäiriötapauksia on raportoitu varsinkin Suomessa. Jos Erkki Tuomioja on ollut isänsä hyväksi käyttämä, se selittäisi hänen käyttäytymisensä sekä sairaalloisen, pakkomielteenomaisen vihansa oikeistolaisuutta kohtaan.

kirjoittaja on opiskellut sekä toiminut luennoitsijana Pennsylvanian, Vermontin ja Darwinin yliopistoissa.

Duunissa "media-alalla"

Televisio on nykyään täynnä kaikkee tosi kivaa. Joku supervälkky setä keksi muutama vuosi sitten että tv:ssä pitää olla koko ajan jotain menoa. Pelkkä suhina kun antaa kuvan ihan tyhmästä kanavasta. Sitten ne laitto telkkarin täyteen kaikkea jännää, kuten Ostos-tv:tä ja mainosmakasiinia. Mutta kaikista paras juttu on nää tv-chatit ja interaktiiviset, houstatut kännykkäpeliohjelmat!

Ai jaa miks vai? No mä voin kertoo: nää uudet ja sikamageet ohjelmat työllistää tosi hyvin. Ne on hyvä ponnahduslauta kaikille meille lahjakkaille, media-alan duuneista kiinnostuneille. Aattele: meikäkin pääsi alalle suoraan lukiosta! Siis tosi ihqua juontaa chattii ja megapottii kaiket päivät ja yöt. Mä saan koko ajan tosi hyvää palautetta ja sitä paitsi tää duuni avaa mulle monia ovia.

Mun mielestä kaikki hössötys media-alan ylikoulutuksesta on ihan tyhmää. Lahjakkaille riittää kyllä duunia ilman koulutustakin. Ja ellei tv-ala kiinnosta, niin löytyyhän media-alan työpaikkoja myös esimerkiksi puhelinmyyntifirmoista.

Venäjän ja Suomen viisumivapaus vain ajan kysymys

Eipä ymmärtänyt monikaan äänestäjä - poliitikoista puhumattakaan - mitä EU tuo tullessaan. Tähän mennessä merkittävin saavutus, eli halpa viina on hyvin pientä verrattuna tuleviin "edistysaskeliin".

Säälittävimpiä EU:puolesta äänestäneitä olivat työläisperhelähtöiset, itsensä oikeistolaisiksi sekä keskiluokkaisiksi profiloivat teknillisen koulun kouluttamat insinöörinreppanat. He luulivat Euroopan unioniin liittymisen siirtävän Suomen maantieteellistä sijaintia suuren harppauksen kohti Amerikkaa. He erehtyivät todella pahasti. Suomen sijaintia ei voi siirtää mutta Suomeen voi siirtää satoja tuhansia venäläisiä hyvinkin helposti.

Venäjää johtaa hyvin määrätietoinen, terävä ja häikäilemätön mafiapomo. Terävyydessään hän pystyisi pelaamaan simultaanishakkia yksin koko EU-komissiota vastaan ja niin hän vertauskuvannollisesti myös pelaa, voitokkaasti.

Vladimir Putin ehdotti noin kolme vuotta sitten venäjän ja Schengen-maiden välistä viisumivapautta. Silloin ehdotus torjuttiin hienovaraisesti ja jätettiin typerästi "hyllylle" parempia aikoja odottamaan. Nyt ovat paremmat ajat koittaneet.

Kolmessa vuodessa ehtii tapahtua paljon. Maailmaan on mm. luotu keinotekoinen energiakriisi, paljolti Enron corporationin innovaatioita hyväksi käyttäen. Eräs syyllinen on Euroopan poliittinen johto. Se on ydinvoiman sijasta keskittynyt hyödyttömiin "energiapajuihin" sekä sulkenut silmänsä lähi-idän tilanteelta. Vihdoin Eurooppa on herännyt todellisuuteen. Se on riippuvainen venäjän energiasta. Niin riippuvainen että vieroitushoito ei auta. Niin riippuvainen että EU-johto on päättänyt ottaa hatun kouraan ja ehdottaa "kamadiilerille" vapaakauppa- sekä energiayhteistyö-sopimusneuvotteluja. Itse Jose Manuel Barroso otti asian esille.
Sopimus tullaan solmimaan ja Putin laitattaa siihen pykälän viisumivapaudesta. Viisumivapaus on venäläisille tärkeä mutta Brysselille se on vaakakupissa olematon verrattuna vaikkapa energiakysymykseen. Näin ollen se toteutuu vuorenvarmasti.

Maailman toiseksi suurin elintasoraja on Yhdysvaltojen ja Mexicon välillä. Tiukasta viisumipolitiikasta huolimatta rajalla on huomattavia ongelmia, vaikka Yhdysvalloilla on suhteessa enemmän rajavalvontaresursseja kuin Suomella. Suomen itäraja on maailman suurin elintasoraja, mutta se on - ihme kyllä - toistaiseksi pitänyt hyvin. Tilanne muuttuu kuitenkin radikaalisti viisumivapauden myötä.

Itärajan takana asustelee kavereita jotka vaihtaisivat nykyolosuhteet mielellään suomalaiseen, sosiaalitädin ehdoilla pidettyyn vankilaan. Virallisesti rikkeetön pikkurikollinen, joka tappaisi sadasta eurosta, tarvitsee vain bensaa Ladaansa päästäkseen Saimaan rannoille koluamaan kesämökkejä tai mitä vaan. Lumipallo alkaa vyöryä...

Ei tainnut mennä ihan niinkuin 1800 euroa kuukaudessa bruttona tienaava, heikolla itsetunnolla varustettu "tallipäällikkö", erikoistumislinjan suorittanut ja nyt katsastustusmiehenä työskentelevä autoinsinööri hurmoksessaan ajatteli tiputtaessaan äänestyslippua uurnaan. Naamalla oli varmasti perus-ugrin ilme, eli ei ilmettä lainkaan.

Tarkemmin ajateltuna halpa viina, venäläisten massa-invaasio ja muut kehitysaskeleet kohti parempaa huomista nopeuttavat Suomen ajautumista anarkiaan, jolloin sosiaalihuoltovaltion puolesta puhuneet, veromarkkoja surutta tuhlanneet sosiaalidemokraatit ym. ym. ovat elämäntapa-sniperille täysin vapaata riistaa ilman typeriä sanktioita.

Jos E.Tuomioja on hengissä kun poliisivoimien palkat jäävät ensi kerran maksamatta valtion konkurssin takia, niin kehotan nyt häntä matkustamaan vaikka perkele, Zavidovoon.

nimimerkki cal .222

Rahvaan huvia

Espanjan konsulina viime vuosisadan vaihteen Helsingissä toiminut Angel Ganivet kirjoitti teoksessaan "Suomalaiskirjeitä" teatterista jotakuinkin seuraavasti: "...Teatteri on valmiiksi pureskeltua hömppää niille, jotka eivät pysty oman päänsä tuotoksilla tahi ystäviensä seurassa viihdyttämään itseään...". Varsin oivaltava kuvaus.
Ilmeisesti kansa on mielikuvitukseltaan varsin köyhää, sillä teattereiden massaproduktioissa ramppaa eläkeläinen jos toinenkin. Itseään hieman parempana ja tiedostavampana "keskiluokkana" pitävä, vallan akateemisesti koulutettu - mutta usein varsin sivistymätön - väki taas valitsee usein pelkän viihteen sijaan hieman vaikeammin lähestyttävän ja kokeellisemman esityksen. Ja niitähän riittää.

Näyttelijöitä arvostetaan ja näyttelijän ammatti onkin varsin houkutteleva uravaihtoehto varsinkin nuorison keskuudessa. Valitettavasti suurella osalla nuoria ei ole minkäänasteisia lahjoja kyseisessä toimessa menestymiseksi. Pienessä maassa ei riitä lahjakkuuksia ja siksi näyttelemistä pääsevät opiskelemaan myös keskinkertaisuudet. Vallitsevan harhakäsityksen mukaan näyttelijöitä pidetään usein jollain tapaa yhteiskunnalliseti valveutuneina. Tämä ei kuitenkaan pidä millään tasolla paikkaansa. Näyttelijä on vain muiden toiveiden toteuttaja.
Pääsemme ohjaajiin. Suurempia diivoja ja pellejä tuskin voi kuvitella. Teatteriohjaajien kohdalla kaikki heihin liitetyt stereotypiat toteutuvat. Kummelin aikoinaan esittämä "Paha kurki" -sketsi arvatenkin riipaisi jokaisen, kokeellista teatteria hiemankaan tuntevan sydänalaa. Ohjaajien "must" -juttuja ovat alkoholiriippuvuus tai pakkomielle jonkinlaiseen kuntoiluun. He tosin saavat varsin helposti pillua - meriitti sinänsä.
Ohjaajien hartioilla kuiskivat dramaturgit, käsikirjoittajat ja muut vastaavat hörhöt. He ovat siinä määrin heterogeeninen joukko, että yhdistäviä tekijöitä voi olla hankala löytää. Sellaisia voisivat kuitenkin olla vaikkapa pispalalaisuus, hörhöily, friikkeily ja kaikenlainen eko-meininki. Monella on myös vakavia ongelmia mielenterveytensä kanssa.

Jokainenhan tietää epämiellyttävän tunteen, jota myös myötähäpeäksi kutsutaan. Tai ellet vielä ole kokenut myötähäpeää toisen ihmisen puolesta, suosittelen hakeutumaan teatteriesitykseen. Toisaalta, vaatiihan se tietynlaista taitoa näytellä niin huonosti että katsojat kiemurtelevat myötähäpeästä.

Ruoan hinnasta

Kaupunkilaisväestön ruokahuollon vuoksi aikoinaan rakennettu maataloustukijärjestelmä on kautta vuosikymmenten herättänyt närkästystä rahvaan keskuudessa. Tukien väärinkäytöstä mussutetaan vastoin parempaa tietämystä. Samalla muistetaan tietenkin päivitellä ruoan kallista hintaa. Syyllinenkin muka tiedetään: maanviljelijä.


Maataloustukiahan maksetaan, jotta duunareilla olisi varaa ruokaan. Elintarvikkeiden tuottaminen ei ole ilmaista. Esimerkkinä maito. Maidon saamiseksi purkkiin tapahtumaketju on jotakuinkin seuraavanlainen, mikäli sitä ei joku tiedä: on lehmä, joka keinosiemennetään kantavaksi. Syntyy vasikka, jota kasvatetaan ja ruokitaan muutama vuosi. Samalla maksetaan kalliit eläinlääkärimaksut, lääkkeet jne. Kun lehmäksi varttunut vasikka on vihdoin valmis maidontuotantoon, se on ruokittava ja kaikin tavoin ylläpidettävä. Lisäksi maidontuottajalle syntyy kustannuksia esimerkiksi sähköstä, polttoaineista ja kiinteistöverosta.
Kun maito on lypsetty ulos lehmästä, se kuljetetaan meijeriin. Siellä se käsitellään ja purkitetaan. Jäljellä on vielä matka kaupan kylmiöön. Litran hinta kuluttajalle noin 0,70 euroa. Toisena esimerkkinä pullovesi: kraanasta pullotuslinjastoon ja siitä varastoinnin kautta kaupan hyllyyn. Litrahinta on suunnilleen saman verran kuin maidolla.

Tajuatko jo, kaupunkilainen? Maidon oikea litrahinta on aivan jotain muuta. Maidontuottaja ei saa tuotetusta litrasta juuri mitään. Hän saa korvauksen työstään taannehtivasti tukien muodossa.

Kuka sitten oikein rahastaa? Kauppa tietenkin. Globaaleilla markkinoilla tukkukauppa ostaa elintarvikkeet sieltä, mistä se ne halvimmalla saa. Jalostusporras eli tässä tapauksessa meijeri joutuu kilpailemaan monikansallisten jättien kanssa. Kauppa voi kuitenkin hinnoitella tuotteet haluamallaan tavalla. Tässä kohtaa tehdään rahat.
Esimerkki: Valion 300-400:n gramman juustopakkaukset maksavat Tallinnan K-Citymarketissa noin puolet Suomen hinnoista. Juusto on kuitenkin vietävä Suomesta Viroon. Tuskin kauppa saa export-juustoja Valiolta yhtään sisämarkkinakäyttöön tarkoitettuja edullisemmin. Tallinnan juuston myyntikatteen täytyy siis olla pienempi.
Kauppa vetoaa kasvaviin työntekijäkustannuksiin, elinkeinorakenteeseen ym. Totuus kuitenkin on, että se vain rahastaa kuluttajia törkeästi valtiovallan hiljaisella suostumuksella.

Mainittakoon vielä että Suomi on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana varsin järjestelmällisesti alasajanut omavaraisen elintarviketuotantonsa perusrakenteita. Lisäksi ulkomaille on kaupattu aiheeseen liittyen mm. lannoitusteollisuutta. Suuret EU-maat, kuten Iso-Britannia, Ranska ja Italia eivät missään olosuhteissa tekisi näin. Suomen neuvottelijat ovat hävinneet EU:n maataloustukineuvotteluissa reilun kymmenen vuoden aikana kymmeniä ja taas kymmeniä miljoonia tukieuroja. Syynä on lähinnä neuvottelutaidon puute.
Lisäksi on todettava että suurten EU-maiden elintarviketuottajat saavat suhteessa enemmän tukia kuin suomalaiset kollegansa. Siitäkin huolimatta että satokausia on vuodessa useampia.

Miksi sitten tuottaa peräpohjolassa ruokaa, kun sitä kerran saa muualta - ja ennen kaikkea - puoli-ilmaiseksi? Ehkä siksi ettei pahan päivän koittaessa tarvitsisi kaivaa ullakolta iso-mummun pettuleipäreseptejä.

Nuorrrischon rrrappio

Ainahan on puhuttu nuorison rappiosta. Tällä kertaa huoli taitaa olla varsin aiheellinen. Kerrostalolähiöiden yksihuoltajaperheiden kasvatustulokset näkyvät selvästi katukuvassa sekä poliisin ja vakuutusyhtiöiden tilastoissa.

Mäyrät ja rullalaudat kainaloon, lökäpöksyt jalkaan ja tukisukka päähän. Sitten ei muuta kuin kartsalle pahantekoon. Sotketaan seinät paukkupullolla, kustaan nurkkiin, rikotaan paikkoja, potkitaan autot ruttuun ym. kivaa. "Me voidaan tehdä ihan mitä vaan", kuten helsinkiläiset, yli-ikäiset popparit laulavat. Jos tuo edellä mainittu on kapinaa, niin minä olen Napoleon.

Vapaa ja holtiton kasvatus on johtanut siihen, että nuoret ovat todellakin ulkona todellisuudesta. Eivät ne enää kunnioita mitään arvoja - paitsi yhdysvaltalaisten ganstaräppäreiden arvoja.
Eivät kaikki nuoret tietenkään ole ylläkuvatun kaltaisia, mutta ongelmatapaukset hiertävät kivenä yhteiskunnan kengässä. Ja hiertävän kivenhän voi aina poistaa...

Propagandan mestarien aamiainen

Niin, ottamatta kantaa mitenkään siihen, onko EU:hun ja varsinkin EMU:un liittyminen hyvä vai huono juttu, pari pientä fakta-anekdoottia asian tiimoilta.

Äänestyshän oli melko tiukka, ja vähäosaisia patisteltiin äänestämään "kyllä" vedoten esim. siihen, että ruoan ja *wink-wink* juoman hinta laskee. Laman jäljiltä syrjäytetyissä sosiaalitukitalouksissa tätä varmaan pidettiin viimeisenä oljenkortena leipäjonon ohella. Mutta kuinkas sitten kävikään. Juuri ennen euron käyttöönottoa kaupat "tarkistivat" hinnoitteluaan. Tämän toimenpiteen vuoksi voitiin myöhemmin sanoa, ettei euroon siirtyminen nostanut hintatasoa - se kun oli noussut jo hetkeä aiemmin. Alkossa viina halpeni, mutta - yllätys - ravintolahinnat nousivat uskomattoman törkeiksi lukuunottamatta tietenkin työttömälle ja suurkuluttavalle rahvaalle suunnattuja ale-juottoloita, joiden viihtyisyys on taattua punavankileiritasoa. Huvittavinta ja orwellilaisinta on se, kun ennen euroon siirtymistä eu-propagandistit lupailivat hinnanlaskuja, niin jälkeenpäin he eivät puhuneetkaan enää halpenemisesta, vaan esittelivät suurenakin sukseena sitä, että hinnat eivät ole nousseet.

Tuo elinkustannusindeksin laskeminen on muuten melkoista tilastopelleilyä, josta vaikkapa Göbbels, Stalin ja suomen työttömyysprosentin määrittelijät voisivat ottaa mallia. Kun esim. autojen tai muiden kestokulutushyödykkeiden hinta alenee, se tasaa kustannusindeksissä polttoaineen tai ruoan hinnan nousun. Tosin köyhimmät eivät paljon autoihin ja astianpesukoneisiin kuluta, mutta ruokaa on pakko heidänkin ostaa ja polttoaineen hinta heijastuu myös joukkoliikennelippuihin. Nimenomaan halvimman hintaluokan hyödykkeet ovat nousseet reilusti, jopa satoja prosentteja. Esimerkiksi Saarioisten roiskeläppäpizzan sai ennen euron käyttöönottoa (ja sitä edeltänyttä, tukkukaupan ahneuteen ja myöhempään propagandatarpeeseen perustuvaa hintojen nostoa) tarjouksesta usein 3,90-4,90 markalla normaalihinnan ollessa 5,90 mk, on tarjoushinta (jos sellaisen sattuu löytämään) 0,99 euroa ja normihinta 1,20 euroa. Pyyhekumi, joka aiemmin maksoi 2,50 - 3 mk on nyt 1,5 euron hintainen. Yleensäkin tuotteet, joiden hinta liikkui suunnilleen 2-5 markan välillä, nousivat euroon tai ylikin. Kuppaisesta ja seisseestä suodatinkahvista joka maksoi markka-aikaan huoltoasemalla 3 mk ja muualla viitosen, pulitat kahvilassa tai baarissa vähintään puolitoista euroa ja usein kaksikin (puhumattakaan lasillisesta vesijohtovettä, joka tapasi ennen olla ilmaista). Ja tämä nousu on ollut niin kartellimaisen kaikenkattavaa, että tilanteessa ei edes voi äänestää jaloillaan tai siis vähäisillä rahoillaan.

Itse EU-kansanäänestyksen aikoihin suomalaisten narkomaanien ja muiden huumeiden kanssa pelehtivien joukossa tapahtui poliittinen herätys: tuo erittäin passiivinen kansanryhmä aktivoitui olemassaolonsa historian aikana ainoan kerran vaaliuurnille, sillä kyllä-ääni EU:lle tarkoittaisi halvempia ja vapaammin liikkuvia nautintoaineita myös heille (tosin en tiedä johtiko eu:hun liittyminen huumeiden kuluttajahintojen laskuun vai kävikö niin, että tukkuvälittäjät korjasivat mahdolliset hyödyt kuten tapahtui ns. laillisen kaupankäynnin alueella). Suomi liittyi EU:hun siis alkoholin suurkuluttajien, narkkareiden sekä hinnanlaskuja toivovien, höynäytettyjen vähäosaisten toimiessa vaa´ankielenä. Tästä perinnöstä on syytä olla ylpeä ja sitä tulisi korostaa esimerkiksi Eurooppa-päivän juhlallisuuksissa. Mieleeni ikäänkuin pumpsahtaa idea performanssista, jossa suuren mekanisoidun suomi-neidon kyynärvarresta törröttävässä injektioruiskussa lukee vaikkapa "luovuus ja innovaatiot" (juuri ne asiat, joiden edellytysten totaaliseen tuhoamiseen suomen "kehitys" on tähdännyt monoliittisuudessaan ja tasapäistämisessään). Ympärillä iloiset, itsensä ilmaisemisen vapautta juhlivat innovatiivisten perus-ugrien massat juovat luovasti keskikaljaa.

Panin myös merkille sen, että liittymisen aikoihin eniten EU:ta puoltaneisiin kuului myös paljon niitä, jotka olivat kovaäänisimmin arvostelleet suomettumista ja rähmälläänoloa neukkujen edessä. Silti itsenäisyys, joka aikoinaan raskaalla hinnalla ja verellä ostettiin idästä, voitiinkin myydä huutokaupalla ja halvinta tarjoavalle länteen. Itsenäisyys EU-suomessa on rähmälläänoloa markkinavoimien ja tukkuportaan välistävetäjien edessä. Kilpailukyvyn säilyttäminen ja parantaminen maailmanmarkkinoilla on samanlainen dogmi kuin yya-sopimus vähän aiemmin - ja molemmilla on voitu perustella lähes mitä tahansa toimenpiteitä. Hyvä suomi! Kyllä täällä osataan olla kyykyssä!

Teltta pystyssä

Kaupungin keskellä on suuri teltta. Päivallä se on tyhjä, mutta illan tullen siellä tehdään syntiä. Oluella läträtään ja mölistään yhdentekevän suomirokin tai humpan säestyksellä. Aina välillä teltta katoaa muutamaksi päiväksi, mutta sitten se taas kohoaa jonkun uuden tyhjänpäiväisen tapahtuman lavasteeksi.

Mikä on järjestäjätaho? Ellei se ole kaupunki, maksaako järjestäjä kaupungille vuokraa telttapaikasta? Miksi kaupungin keskustassa ylipäätään pitää olla kaupallinen ohjelmateltta? Mikä tapahtuma täällä oikein on meneillään, häh? Haluuksää turpaan nääs?

Näihin kysymyksiin ei kukaan osaa vastata.

Suomibändi huono bändi

Suomalaisten pop/rock-yhtyeiden ja -artistien taso on melko luokaton kautta linjan. Kesäfestareille kiinnitetyt kotimaiset esiintyjät varmasti yrittävät parhaansa, mutta turhan usein liika jännittäminen kostautuu: soitto epävireistä ja epätarkkaa, laulunsanat tuppaavat unohtumaan, turhia yleisönhuudatusosuuksia ym. Kaiken kruunaa hillitön poseeraaminen ja oikeiden supertähtien eleiden matkiminen.
Usean esiintyjän on vaikea koota tuotannostaan edes kolmen vartin mittaista settiä, kun ei oikein ole mistä valita.

Syy ei tietenkään ole yksin esiintyjien. Vähäjärkinen festariyleisö kyllä bilettää kiljupäissään, vaikka lavalla takoisi rumpua simpanssi tai pari. Sitten hönössä telttaan lapsentekoa yrittämään.