Valtio, jossa omaa yksilöllistä koskemattomuuttaan, perhettään tai omaisuuttaan ei saa suojella rangaistuksen uhalla , on kammottava jo ajatuksenakin. Suomessa se on todellisuutta.Oikeuslaitoksen paatuneita rikoksentekijöitä suosiva malli ei oikein avaudu tavalliselle kansalaiselle. Suomalaiset eivät juurikaan ole kiinnostuneita lakiasioista, kunnes omalle kohdalle osuu joku asianomistaja-asia. Siinä kohtaa yleensä paljastuvat vuotavan ruuhen aukot itse kullekin. Oikeusprosessi on asianomistajalle usein varsin pitkä ja raskas.Kuvitellaanpa täysin mahdollinen tilanne elävästä elämästä. Tavallinen perheenisä Pekka kävelee kadulla kesäisenä heinäkuun iltana. Yhtäkkiä hänen kimppuunsa hyökkää kolme päihtynyttä nuorta. Pekkaa hakataan ja potkitaan, kunnes viereisen ravintolan ovimies ehtii paikalle ja häätää pahoinpitelijät. Pekka viedään ambulanssilla ensiapuun paikkailtavaksi. Lääkäri kuvailee hänen saamiaan vammoja keskivakaviksi. Luita ei ole poikki, mutta verta on valunut ja mustelmat jomottavat. Vaatteet pilalla, silmälasit ja kännykkä rikkoontuneet.
Onnellisten yhteensattumien johdosta tuntomerkkejä vastaavat henkilöt napataan samana iltana läheisestä puistikosta. Käy ilmi, että miehet kuuluvat etnisiin vähemmistöryhmiin, ja että heidän tilillään on lukuisia muitakin väkivalta- ja omaisuusrikoksia. Vain yksi miehistä on Suomen kansalainen. Kaikki ovat työttömiä.
Seuraavana päivänä Pekka saa puhelun tuntemattomasta numerosta. Rikospoliisista käsketään saapumaan välittömästi kuulusteluihin. Poliisin toimintatapoihin tottumattomana Pekka ihmettelee konstaapelin nuivaa asennetta. Asemalle saavuttuaan Pekka joutuu odotustilaan odottamaan esitutkintavuoroaan erilaisten rikoksentekijöiden seuraksi. Juuri kun pari venäläistä narkkaria aikoo rullata Pekan lompakon, häntä kutsutaan nimellä.
Rikostutkija on noin viisissäkymmenissä oleva, varsin huonokuntoisen näköinen mies. Epäsiisti pukeutuminen, hapsottavat, kaljun päälle kammatut rasvaiset hiukset, kehno ryhti sekä yleinen, rottaa muistuttava olemus ovat kaukana Sherlock Holmesista.
Tutkija ohjaa Pekan huoneeseensa ja alkaa taltioida hänen lausuntoaan esitutkintapöytäkirjaan piinallisen hitaasti. Tietokoneen käyttö tuntuu aiheuttavan konstaapelille ylivoimaisia ongelmia. Lähes kahden tunnin jälkeen poliisi saa pöytäkirjan printattua. Hän vaatii Pekka lukemaan ja allekirjoittamaan dokumentin. Pekka toteaa, että pöytäkirja on niin täynnä kirjoitus- ja asiavirheitä, ettei hän suostu sitä sellaisenaan allekirjoittamaan. Tutkija toteaa kuivasti, että hänen työvuoronsa päättyy, ja pyytää Pekkaa odottamaan. Yli tunnin odotuksen jälkeen toinen tutkija ottaa Pekan vastaan. Koko asiainkulku käydään uudestaan läpi. Edelleenkään poliisin ATK-taidot eivät vakuuta, vaikka miehellä ei ole ikää kuin reilu 30 vuotta.
Esitutkintapöytäkirja on jälleen täynnä huonoa kieltä ja virheitä, mutta Pekka allekirjoittaa sen, sillä hän haluaa vain nopeasti kotiin ja unohtaa koko asian.
Asia ehtiikin jo haihtua Pekan mielestä, kunnes seuraavan vuoden helmikuussa hän saa taas puhelun tuntemattomasta numerosta. Syyttäjä ilmoittaa Pekalle, että hänen juttunsa on nyt mennyt syyteharkinnan kautta oikeuteen, ja että käsittely on parin viikon kuluttua. Syyttäjä määrää Pekan tulemaan asianomistajana oikeuteen ja kohtaamaan hakkaajansa silmästä silmään. Asiassa ei auta se, että Pekalla ei ole rangaistusvaatimuksia. Hänen on saavuttava paikalle, tai seurauksena on vähintään sakkoja.
Muutaman päivän päästä poliisi soittaa. Konstaapeli haluaa antaa Pekalle neuvon. Pekan ei tulisi syyttää hakkaajiaan, tai hänelle voisi käydä kehnosti. Pekka kysyy, mikä oikeuttaa poliisin tällaiseen toimintaan, mutta hänelle toistetaan vain että ikävyyksiä voi olla tulossa.
Hämmentyneenä ja pelokkaana Pekka saapuu oikeustalolle. Odottelun jälkeen hänet kutsutaan käsittelysaliin. Syytetyt pojat istuvat kasvot peitettyinä paikoillaan. Heitä edustaa kaksi iltapäivälehtien sivuilta tuttua huippujuristia.
Heti alkuun käsittely julistetaan salaiseksi 40 vuoden ajaksi. Syyttäjä esittää syytteet. Joukossa on pahoinpitelyitä, raiskauksen yrityksiä sekä lukuisia muita rikosnimikkeitä.
Syyttäjä ja tuomarit tenttaavat Pekkaa, joka on tottumaton oikeuskäytäntöön. Hän ahdistuu käsittelystä syvästi. Hänetkö tässä aiotaankin tuomita? Tilanne jatkuu epäselvänä, kunnes tuomari ilmoittaa että vastaajille on myönnetty ilmainen oikeuskäsittely heidän heikon taloudellisen asemansa johdosta. Pekalta kysytään, onko hänellä vaateita asiassa? Pekka vastaa, että ei ole, jonka jälkeen häntä kehotetaan poistumaan.
Pekka masentuu todenteolla. Hän joutuu jäämään kuukauden mittaiselle sairaslomalle. Eräänä päivänä saapuu kirje syyttäjältä. Se on syyttämättäjättämispäätös. Kirjeessä todetaan että riittävän näytön puuttuessa Pekkaa ei syytetä pahoinpitetystä, ja että syyte raukeaa.
Pekka soittaa ihmeissään syyttäjälle, jonka sihteeri, ensin asiaa tutkittuaan pahoittelee sekaannusta. Saman tien Pekka kysyy, onko oikeus tehnyt päätöstä hänen pahoinpitelijöidensä asiassa. Sihteeri ei suostu kommentoimaan asiaa, sillä Pekka on vain yksi asianomistaja näiden kolmen miehen ympärille kietoutuneessa syytevyyhdessä.
Muutaman viikon kuluttua iltapäivälehti uutisoi miesten tuomiosta lyhyesti. Yhdyskuntapalvelua, yhdyskuntapalvelua ja yhdyskuntapalvelua.
Lukuunottamatta muutamia draamaa terävöittäviä lisäyksiä, tämä tarina on pääpiirteissään totta.