Ruoan hinnasta

Kaupunkilaisväestön ruokahuollon vuoksi aikoinaan rakennettu maataloustukijärjestelmä on kautta vuosikymmenten herättänyt närkästystä rahvaan keskuudessa. Tukien väärinkäytöstä mussutetaan vastoin parempaa tietämystä. Samalla muistetaan tietenkin päivitellä ruoan kallista hintaa. Syyllinenkin muka tiedetään: maanviljelijä.


Maataloustukiahan maksetaan, jotta duunareilla olisi varaa ruokaan. Elintarvikkeiden tuottaminen ei ole ilmaista. Esimerkkinä maito. Maidon saamiseksi purkkiin tapahtumaketju on jotakuinkin seuraavanlainen, mikäli sitä ei joku tiedä: on lehmä, joka keinosiemennetään kantavaksi. Syntyy vasikka, jota kasvatetaan ja ruokitaan muutama vuosi. Samalla maksetaan kalliit eläinlääkärimaksut, lääkkeet jne. Kun lehmäksi varttunut vasikka on vihdoin valmis maidontuotantoon, se on ruokittava ja kaikin tavoin ylläpidettävä. Lisäksi maidontuottajalle syntyy kustannuksia esimerkiksi sähköstä, polttoaineista ja kiinteistöverosta.
Kun maito on lypsetty ulos lehmästä, se kuljetetaan meijeriin. Siellä se käsitellään ja purkitetaan. Jäljellä on vielä matka kaupan kylmiöön. Litran hinta kuluttajalle noin 0,70 euroa. Toisena esimerkkinä pullovesi: kraanasta pullotuslinjastoon ja siitä varastoinnin kautta kaupan hyllyyn. Litrahinta on suunnilleen saman verran kuin maidolla.

Tajuatko jo, kaupunkilainen? Maidon oikea litrahinta on aivan jotain muuta. Maidontuottaja ei saa tuotetusta litrasta juuri mitään. Hän saa korvauksen työstään taannehtivasti tukien muodossa.

Kuka sitten oikein rahastaa? Kauppa tietenkin. Globaaleilla markkinoilla tukkukauppa ostaa elintarvikkeet sieltä, mistä se ne halvimmalla saa. Jalostusporras eli tässä tapauksessa meijeri joutuu kilpailemaan monikansallisten jättien kanssa. Kauppa voi kuitenkin hinnoitella tuotteet haluamallaan tavalla. Tässä kohtaa tehdään rahat.
Esimerkki: Valion 300-400:n gramman juustopakkaukset maksavat Tallinnan K-Citymarketissa noin puolet Suomen hinnoista. Juusto on kuitenkin vietävä Suomesta Viroon. Tuskin kauppa saa export-juustoja Valiolta yhtään sisämarkkinakäyttöön tarkoitettuja edullisemmin. Tallinnan juuston myyntikatteen täytyy siis olla pienempi.
Kauppa vetoaa kasvaviin työntekijäkustannuksiin, elinkeinorakenteeseen ym. Totuus kuitenkin on, että se vain rahastaa kuluttajia törkeästi valtiovallan hiljaisella suostumuksella.

Mainittakoon vielä että Suomi on viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana varsin järjestelmällisesti alasajanut omavaraisen elintarviketuotantonsa perusrakenteita. Lisäksi ulkomaille on kaupattu aiheeseen liittyen mm. lannoitusteollisuutta. Suuret EU-maat, kuten Iso-Britannia, Ranska ja Italia eivät missään olosuhteissa tekisi näin. Suomen neuvottelijat ovat hävinneet EU:n maataloustukineuvotteluissa reilun kymmenen vuoden aikana kymmeniä ja taas kymmeniä miljoonia tukieuroja. Syynä on lähinnä neuvottelutaidon puute.
Lisäksi on todettava että suurten EU-maiden elintarviketuottajat saavat suhteessa enemmän tukia kuin suomalaiset kollegansa. Siitäkin huolimatta että satokausia on vuodessa useampia.

Miksi sitten tuottaa peräpohjolassa ruokaa, kun sitä kerran saa muualta - ja ennen kaikkea - puoli-ilmaiseksi? Ehkä siksi ettei pahan päivän koittaessa tarvitsisi kaivaa ullakolta iso-mummun pettuleipäreseptejä.