Sama keskustahan se on

Ei keskusta itse asiassa ole mihinkään rappeutunut. Sama opportunistinen ja aatteeton herrahissikoneisto se on kuin mitä se on ollut 1960-70 -lukujen K-linjasta lähtien. Sillä ei vain enää ole sellaista valtaa kuin aikaisemmin. Rappeutunut se on vain siinä suhteessa, ettei siinä ole enää sellaisia lahjakkaita poliitikkoja kuin ennen. Silloin kepu petti aina, nykyään kepu joutuu aina petetyksi.

Keskustan rappio

Pahalta näyttää. Maa on ajautunut lopullisesti sosiaalidemokraattisten voimien käsiin. Keskustan mukanaolo hallituksessa on pelkkää näytelmää. Nuijaa heilutetaan Hakaniemestä käsin. Tosin keskustalaiset ovat hyvin pitkälti itse tehneet itsestään koomisia hahmoja. Uskottavuus on huonolla tolalla. Pääministerin kyky hallita julkisuutta on olematon, mutta rakkausrintamalla sentään tapahtuu. Samoin asiat ovat kulttuuriministerin kohdalla. Kauppa- ja teollisuusministerin tupeen alla kummittelevat Väyrysen ajan ideologiat ja maa- ja metsätalousministeri puujalkoineen kampattiin EU:n maataloustukineuvotteluissa pöydän alle. Huh huh. Kaikkea muuta ne ovat ehtineet touhuta, mutta valtakunnan - ja ennen kaikkea keskustalaisten - asioiden hoito on jäänyt siinä sivussa hunningolle. Kuntauudistuskin menee demareiden sanelemaa rataa, vaikka kuntaministerin salkku on Kepulla.

Puolueen tulevaisuus - kuten lähimenneisyyskin - näyttää kaikkea muuta kuin valoisalta. Keskustapuolueelle on ollut tyypillistä ainainen kahnaus mediajulkisuuden kanssa. Takavuosien puoluejohtajat ovat olleet kiisteltyjä henkilöitä, mutta heidän kykynsä tehdä politiikkaa oli kuitenkin aivan toisella tasolla kuin nykyisten juu juu -miesten. Jotenkin tuntuu siltä, että kalvinismin oppien mukaisesti kepulaiset ovat tuudittautuneet nöyrinä ajatukseen, jonka mukaan kaikki todellakin on ennalta (siis SDP:n toimesta) määrättyä, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin nilkuttaa teurasautoon kuten itsensä vaisuksi teutonut sonnimullikka.

Kelaa miten siistii ;)

hei vähäks mageeta kun skolet alko taas! tai emmä niinku opiskelusta piittaa, mut ku syksy tuo mukanaa kaikki tosi ihqut bileet ja kaikkee! Mä sainasin itseni heti kaikille bile spämmi listoille et kato niinku sit tietää heti mis on kunnon jortsut! ;)) sedukin sendaa tyrkkyi mun kännyyn ihan satasel! vähäx coolii ohittaa tavikset vippinä sedun mestois! sit siel voi viel bongaa kaikkee kiekkoilijoita ja muita komeita uroksii! voisin mä kuvitella et mä tekisin jotain projektei Sedun mestoissa, kato siitä kun saa sitten kokemusta kaikkiin media juttuihin tai jotain! ;)

kn mä kävin kesällä vilasees mun vanhuksii yhdellä pienellä paikka kunnalla jota mä en nyt siis todellakaan viitsi kertoo! ;) niin siellä mun vanhat kaverit ei tajunnu mitään oikeista bileistä ja party house club systeemeistä! \:( IHAN OIKEESTI, ne vaan joras jossain hikisessä landediskossa! mä valaisin niitä vähän ja kerroin et oikeis mestois on bileitä kaikille! eniten mä diggaan hoitsujen (siis mikä mä itsekin oon) teekkarien ja boomin bileistä! sitten myös tamkin systeemeis on ihan sikana mageita kundeja! <3 0-: ;)
sit ehkä huipennuksiin kuuluu kaikki nää Hämeen kadun aprot ja muut teekkarien tosi mageet happeningit! <:) niissä saa bailata loputtomiin ihan oikeesti ja sit kundit käy tosi kuumana! mä en vois ees kuvitella et mä niinku jotenkin sitoutuisin tai jotain koska opiskelija elämää ei TODELLAKAAN voi elää niinku uudestaan ja siks mä aion bilettää ihan sikana! :) `´':;()[***]

Ylioppilas muovaa tulevaisuutesi

Ylioppilastodistuksen mukanaan tuoman kattavan yleissivistyksen, sekä SAK:n järjestötehtävissä hankitun elämänkokemuksen ansiosta Suomen poliittisen elämän ainoa ”don”, SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma on noussut peräti rahaministeriksi. Sosiaalidemokraattisen aatteen jo hitsaajaisältään omaksunut Eero tutustui nuorena itsekin duunarinammatteihin, kunnes hänen lahjansa huomattiin aina järjestötasolla asti. Näin SAK:ssa urkeni nousujohteinen ura. Siinä sivussa päähän sovitettiin ylioppilaslakkiakin – kahdenkymmenenviiden ikäisenä tosin.

Eeron tie valtakunnan politiikan huipulle on ollut nopea. Ammattijärjestön tuella hän nousi ensin eduskuntaan. Tämän jälkeen SDP:n sisällä tehtiin järjestelyjä, joilla hänet ensin nimitettiin puoluesihteeriksi. Tätä nimitystä seurasi puheenjohtajuus, joka toi mukanaan uskottavuusongelman: hallituspuolueen puheenjohtaja ilman ministerinsalkkua. Pian demariministereitä kierrätettiin ja Eerosta leivottiin valtionvarainministeri.

Ministeriuransa alkutaipaleella Eeron kannanotot olivat melko varovaisia, lukuun ottamatta presidentinvaalista saatua traumaa. Eeron kokemusten mukaanhan porvaripuolueet pelasivat likaista peliään vasemmistoa vastaan. Työmarkkinajärjestöjen tuessa Haloselle ei hänen mielestään tietenkään ollut mitään arveluttavaa. Vasemmistolla on oikeus nimetä ehdokkaansa, toisin kuin oikeistolla.
Näin eduskuntavaalien alla on iso ideapyörä alkanut pyörimään muiltakin osin: budjettilinjaukset, vaatimus Israelilta selvityksestä YK-tarkkailijan kuolemasta sekä Suomi irti öljystä 2030 -visio. Eeron mielestä kansa on manipuloitunakin kyllin viisas päättämään NATO-jäsenyydestä. Kuntauudistuksen suhteen Eeron kannanotot ovat olleet sovittelevia, mutta vain päällisin puolin. Suljettujen ovien takana demarit ovat päättäneet maaseudun alasajosta jo viime vuosituhannella. Ruoka työväestölle kyllä saadaan tulevaisuudessa ystävällismielisistä, sosiaalidemokraattien johtamista maista, kuten esimerkiksi Ruotsista.

Eero on esiintynyt mm. TV1:n viihdeohjelmassa Uutisvuoto. Hänen tilannehuumorintajunsa eikä nokkeluutensa juuri vakuuttanut. Nettisivullaan Eero otsikoi ajatuksiaan mm. seuraavasti: ”Minun Suomeni, minun Eurooppani”, ”Kalevi Sorsa, kansankodin arkkitehti” sekä ”SDP:n on näytettävä suuntaa”. Otsikoita voi pitää ympäripyöreyksien summana, poliittisena paskapuheena jonka tuoreet demarit oppivat jo nuorisojärjestöilloissa Juttutuvan kellarissa. Eeron vanhemmista (ennen vuotta 2005) kirjatuista merkinnöistä käy ilmi pohjaton pelko ja vierastus oikeistolaisuutta kohtaan. Sosiaalidemokratian propaganda on Eeronkin kohdalla juurtunut niin syvään, että hän pystyy ulkomuistista toistamaan loputonta mantraa hyvinvointivaltion säilyttämisestä duunareille työväentalon tupailloissa. Sokea usko oman maailmankuvan totuudenmukaisuuteen, sekä päähänpinttymät muiden ideologioiden totaalisesta valheellisuudesta leimaavat hyvin monia suppean yleissivistyksen omaavia ihmisiä. Onneksi tämä ei don Eeron kohdalla pitäne paikkaansa, sillä hänhän on ylioppilas.

Tiede rähmällään

Suomalaisten varauksellinen suhtautuminen evoluutioteoriaan voi selittyä myös kriittisyydellä teteellisiä teorioita ja "totuuksia" kohtaan noin yleensä. Tieteellinen totuushan on yleensä vain se viimeisin teoria, johon luotetaan kunnes parempi keksitään.
Toisaalta tiede seurailee yllättävän jouhevasti ja liukkaasti erilaisia trendejä. Silloin kun Suomi oli idän suuntaan rähmällään, haettiin kerkeästi yhteyksiä ja yhteneväisyyksiä itäisten kansojen ja kulttuurien kanssa - pidettiin selvänä että suomalaisten alkukoti on Volgan mutkassa. Ja nyt sitten ollaan geneettisesti niin eurooppalaisia että.

Mistä me tulemme?

Tiedelehti Sciencessä julkaistun tutkimuksen mukaan suomalaisten suhtautuminen kehitysoppiin on muita länsimaita epäilevämpää.

Tutkimuksesta käy ilmi että kaksi suomalaista kolmesta luottaa Charles Darwinin kehittämään evoluutioteoriaan selityksenä maan päällä elävien lajien synnystä. Mutta mutta: kolmannes kansalaisista ei luota tähän selitykseen alkuunkaan. Suomalaisten epäilyt ovat Sciencen tutkimuksen mukaan yleisempiä kuin monissa Euroopan maissa tai Japanissa.
Yhdysvalloissa evoluutioteoriaan uskoo vain noin 40 prosenttia ihmisistä ja saman verran ihmisiä pitää sitä vääränä. Turkissa luvut ovat vieläkin korkeampia.

Darwinin vuonna 1859 julkaisema teos "Lajien synty" todisteli että ihmiskunta on osa luontoa, eikä luonnosta erillinen ilmiö. Eri uskontokunnathan ovat kautta historian ylläpitäneet omia käsityksiään esimerkiksi Jumalasta ihmisen luojana. On myös uskottu ihmisten tulleen maahan jostain toisesta Aurinkokunnasta.

Palataksemme tutkimuksen tuloksiin: esimerkiksi amerikkalaisten nuiva suhtautuminen kehitysoppiin perustunee kristinuskon eri suuntausten vahvalle kannatukselle maassa. Kristinuskon käsityksen mukaanhan Jumala loi maailman kuudessa päivässä.

Suomalaisista suuri osa kuuluu Evankelis-luterilaiseen kirkkoon, mutta meillä uskonsa tunnustaminen ja uskonnon oppien mukaan eläminen eivät kuulu arkitodellisuuteen. Suomessa usko ennemminkin kielletään. Siksi tuntuukin kummalliselta, että noin 30 prosenttia ihmisistä kokee evoluutioteorian tässä rationaalisuuteen pyrkivässä yhteiskunnassa vääräksi. Onko luterilainen oppi on syöpynyt pyhä- ja rippikoulussa niin syvälle ugrin takaraivoon, että Raamatun sanaan salapäiten luotetaan, vai onko suomalaisen perimässä edelleen olemassa nukkuva merkki kalevalaisesta perinteestä?
Kristinuskon levittäminenhän tukahdutti Suomen omintakeisen, mystisen alkukulttuurin. Olisiko sittenkin parempi uskoa Kalevalaan, kuin pohjoisiin havumetsiin soveltumattomaksi havaittuun juutalaisten teokseen?

"Rauhanmarssilla"

Kansainvälinen politiikka ei sinänsä kuulu Tiedon Niilin aihepiiriin, mutta tällä kertaa teemme poikkeuksen ja kommentoimme polttavia maailmanpoliittisia tapahtumia.

Israelin ja Libanonin - tai tarkemmin Libanonissa toimivan Hizbollah-järjestön - välinen konflikti säteilee Suomeenkin. Ilta-Sanomat uutisoi 7.8. Helsingissä järjestetystä rauhanmarssista, joka päättyi väkivaltaisesti. Sotaa vastustavat mielenosoittajat hyökkäsivät vastamielenosoitusta pitäneen Suomi Jeesukselle - ryhmän kimppuun. Rauhanmarssijat olivat ilmeisesti provosoituneet Jeesus-bussin kylkiin kiinnitetyistä, Israelin siunaamisesta kertovista plakaateista.
IS kirjoittaa: " Rauhanmarssin väkijoukosta alettiin heitellä bussin väkeä kananmunilla, kukkaruukuilla, tomaateilla, pulloilla ja julistekepeillä. Kohteina olleiden mukaan oli ihme, että kukaan ei loukkaantunut. Mielenosoittajat huusivat arabiaksi "kuolema Israelille" ja heiluttivat Hizbollahin lippuja, jotka olivat aiemmin olleet piilossa. Tunnelma provosoitui räjähdyspisteeseen. - Meinasi lähteä mopo käsistä, eräs sodanvastustajien mielenosoittaja toteaa. Väliin tuli lopulta jopa parikymmentä poliisia. He käskivät bussia siirtymään välittömästi." (IS 8.8.2006)

Mielenosoittajien kansalaisuutta jutussa ei mainita, mutta on vaikea kuvitella suomalaisen mielenosoittajan kantavan taskussaan Hizbollahin lippua, saatikka osaavan arabiaa. On siis syytä epäillä, että huligaanit olivat muslimi-maahanmuuttajia, ja jossain määrin radikalisoituneita sellaisia. Lisäksi poliisin ratkaisu oli perin suomalainen ja samalla vertauskuvallinen: kristityt (Jeesus-bussi) joutuivat väistymään islamistien (rauhanmarssijat) tieltä.

Kehittelyä aiheesta

Suomen linja 11/9-iskujen jälkeen on ollut ehdottoman terrorisminvastainen. Paavo Lipponen (SDP) kävi USA:ssa asti lupailemassa asioita. Nyt eskaloituneessa Israelin ja Libanonin konfliktissa ulkoministeri Erkki Tuomioja (SDP) on ottanut EU:n puheenjohtajamaan UM:nä näkyvän roolin rauhankyyhkynä ja Israelin voimapolitiikan arvostelijana. Hän on tuominnut Hamasin ja Hizbollahin terroristijärjestöinä ja kritisoi tavalliseen tapaansa myös Yhdysvaltojen taustaroolia ja taipumattomuutta tulitaukovaatimukseen YK:ssa. Tuomiojan mukaan väkivallan on loputtava!

USA:n linjalle on olemassa selvät perusteet: terrorisminvastainen politiikka. Hizbollah on ennen muuta terroristijärjestö. Libanonin hallitus ei ole pystynyt estämään sen toimintaa lukuisista kehotuksista huolimatta. Hizbollah on määrätietoisesti provosoinut Israelia sieppaamalla sen sotilaita ja ampumalla raketteja siviilikohteisiin.

Israelin pommitukset ovat aiheuttaneet siviiliuhreja, sillä usein Hizbollahin sissit piileksivät asuinrakennuksissa, käyttäen heille myötämielisiä siviilejä kilpinään. Siviileille annettiin mahdollisuus lähteä Etelä-Libanonista. Monet eivät lähteneet.

Medialle siviiliuhrit ja "mieletön teurastus" antavat aiheita sentimentaaliseen uutisointiin ja ylenmääräiseen paisutteluun. Heikomman osapuolen vaikeuksien kuvaaminen on olevinaan jonkinlaista ajattelevaa ja moraalista journalismia, josta moni tusinareportteri kuvittelee saavansa hyvän lisän ansioluetteloonsa.

Israelin valtion perustamisesta lähtien ongelmia arabeiden kanssa on riittänyt, ja tulee riittämään jatkossakin. Eräänlaisena USA:n satellittivaltiona Israel kuitenkin tullee säilymään alueen herrana - ainakin niin kauan kuin Yhdysvaltojen juutalaisten bisnekset rullaavat ok.

Oikeinko oikeusjuttu!

Valtio, jossa omaa yksilöllistä koskemattomuuttaan, perhettään tai omaisuuttaan ei saa suojella rangaistuksen uhalla , on kammottava jo ajatuksenakin. Suomessa se on todellisuutta.
Oikeuslaitoksen paatuneita rikoksentekijöitä suosiva malli ei oikein avaudu tavalliselle kansalaiselle. Suomalaiset eivät juurikaan ole kiinnostuneita lakiasioista, kunnes omalle kohdalle osuu joku asianomistaja-asia. Siinä kohtaa yleensä paljastuvat vuotavan ruuhen aukot itse kullekin. Oikeusprosessi on asianomistajalle usein varsin pitkä ja raskas.

Kuvitellaanpa täysin mahdollinen tilanne elävästä elämästä. Tavallinen perheenisä Pekka kävelee kadulla kesäisenä heinäkuun iltana. Yhtäkkiä hänen kimppuunsa hyökkää kolme päihtynyttä nuorta. Pekkaa hakataan ja potkitaan, kunnes viereisen ravintolan ovimies ehtii paikalle ja häätää pahoinpitelijät. Pekka viedään ambulanssilla ensiapuun paikkailtavaksi. Lääkäri kuvailee hänen saamiaan vammoja keskivakaviksi. Luita ei ole poikki, mutta verta on valunut ja mustelmat jomottavat. Vaatteet pilalla, silmälasit ja kännykkä rikkoontuneet.

Onnellisten yhteensattumien johdosta tuntomerkkejä vastaavat henkilöt napataan samana iltana läheisestä puistikosta. Käy ilmi, että miehet kuuluvat etnisiin vähemmistöryhmiin, ja että heidän tilillään on lukuisia muitakin väkivalta- ja omaisuusrikoksia. Vain yksi miehistä on Suomen kansalainen. Kaikki ovat työttömiä.

Seuraavana päivänä Pekka saa puhelun tuntemattomasta numerosta. Rikospoliisista käsketään saapumaan välittömästi kuulusteluihin. Poliisin toimintatapoihin tottumattomana Pekka ihmettelee konstaapelin nuivaa asennetta. Asemalle saavuttuaan Pekka joutuu odotustilaan odottamaan esitutkintavuoroaan erilaisten rikoksentekijöiden seuraksi. Juuri kun pari venäläistä narkkaria aikoo rullata Pekan lompakon, häntä kutsutaan nimellä.
Rikostutkija on noin viisissäkymmenissä oleva, varsin huonokuntoisen näköinen mies. Epäsiisti pukeutuminen, hapsottavat, kaljun päälle kammatut rasvaiset hiukset, kehno ryhti sekä yleinen, rottaa muistuttava olemus ovat kaukana Sherlock Holmesista.

Tutkija ohjaa Pekan huoneeseensa ja alkaa taltioida hänen lausuntoaan esitutkintapöytäkirjaan piinallisen hitaasti. Tietokoneen käyttö tuntuu aiheuttavan konstaapelille ylivoimaisia ongelmia. Lähes kahden tunnin jälkeen poliisi saa pöytäkirjan printattua. Hän vaatii Pekka lukemaan ja allekirjoittamaan dokumentin. Pekka toteaa, että pöytäkirja on niin täynnä kirjoitus- ja asiavirheitä, ettei hän suostu sitä sellaisenaan allekirjoittamaan. Tutkija toteaa kuivasti, että hänen työvuoronsa päättyy, ja pyytää Pekkaa odottamaan. Yli tunnin odotuksen jälkeen toinen tutkija ottaa Pekan vastaan. Koko asiainkulku käydään uudestaan läpi. Edelleenkään poliisin ATK-taidot eivät vakuuta, vaikka miehellä ei ole ikää kuin reilu 30 vuotta.
Esitutkintapöytäkirja on jälleen täynnä huonoa kieltä ja virheitä, mutta Pekka allekirjoittaa sen, sillä hän haluaa vain nopeasti kotiin ja unohtaa koko asian.

Asia ehtiikin jo haihtua Pekan mielestä, kunnes seuraavan vuoden helmikuussa hän saa taas puhelun tuntemattomasta numerosta. Syyttäjä ilmoittaa Pekalle, että hänen juttunsa on nyt mennyt syyteharkinnan kautta oikeuteen, ja että käsittely on parin viikon kuluttua. Syyttäjä määrää Pekan tulemaan asianomistajana oikeuteen ja kohtaamaan hakkaajansa silmästä silmään. Asiassa ei auta se, että Pekalla ei ole rangaistusvaatimuksia. Hänen on saavuttava paikalle, tai seurauksena on vähintään sakkoja.

Muutaman päivän päästä poliisi soittaa. Konstaapeli haluaa antaa Pekalle neuvon. Pekan ei tulisi syyttää hakkaajiaan, tai hänelle voisi käydä kehnosti. Pekka kysyy, mikä oikeuttaa poliisin tällaiseen toimintaan, mutta hänelle toistetaan vain että ikävyyksiä voi olla tulossa.

Hämmentyneenä ja pelokkaana Pekka saapuu oikeustalolle. Odottelun jälkeen hänet kutsutaan käsittelysaliin. Syytetyt pojat istuvat kasvot peitettyinä paikoillaan. Heitä edustaa kaksi iltapäivälehtien sivuilta tuttua huippujuristia.
Heti alkuun käsittely julistetaan salaiseksi 40 vuoden ajaksi. Syyttäjä esittää syytteet. Joukossa on pahoinpitelyitä, raiskauksen yrityksiä sekä lukuisia muita rikosnimikkeitä.
Syyttäjä ja tuomarit tenttaavat Pekkaa, joka on tottumaton oikeuskäytäntöön. Hän ahdistuu käsittelystä syvästi. Hänetkö tässä aiotaankin tuomita? Tilanne jatkuu epäselvänä, kunnes tuomari ilmoittaa että vastaajille on myönnetty ilmainen oikeuskäsittely heidän heikon taloudellisen asemansa johdosta. Pekalta kysytään, onko hänellä vaateita asiassa? Pekka vastaa, että ei ole, jonka jälkeen häntä kehotetaan poistumaan.

Pekka masentuu todenteolla. Hän joutuu jäämään kuukauden mittaiselle sairaslomalle. Eräänä päivänä saapuu kirje syyttäjältä. Se on syyttämättäjättämispäätös. Kirjeessä todetaan että riittävän näytön puuttuessa Pekkaa ei syytetä pahoinpitetystä, ja että syyte raukeaa.
Pekka soittaa ihmeissään syyttäjälle, jonka sihteeri, ensin asiaa tutkittuaan pahoittelee sekaannusta. Saman tien Pekka kysyy, onko oikeus tehnyt päätöstä hänen pahoinpitelijöidensä asiassa. Sihteeri ei suostu kommentoimaan asiaa, sillä Pekka on vain yksi asianomistaja näiden kolmen miehen ympärille kietoutuneessa syytevyyhdessä.

Muutaman viikon kuluttua iltapäivälehti uutisoi miesten tuomiosta lyhyesti. Yhdyskuntapalvelua, yhdyskuntapalvelua ja yhdyskuntapalvelua.

Lukuunottamatta muutamia draamaa terävöittäviä lisäyksiä, tämä tarina on pääpiirteissään totta.

Vallalla olevasta kehityksestä

Viime aikoina lehtien palstoilla on - etupäässä erilaisten yhteiskuntatieteilijöiden toimesta - virinnyt keskustelua Suomen nopeasta ajatumisesta ideaaliin markkinatalousyhteiskuntaan, jossa yksilökin on eräänlainen yrittäjä - yhteiskunnallisesta asemastaan riippumatta. Lisäksi valtion budjettiriihi lämpiää parhaillaan.

Suomesta puuttuu monille länsimaille tyypillinen yrittäjähenki. Tämä johtuu sekä yleisestä, yrittäjävihamielisestä ilmapiiristä ja toisaalta sosiaalidemokraattien läpi vuosikymmenten ajamasta, duunarin asemaa korostavasta hegemoniapolitiikasta. Demarit ovat ammattiyhdistysten kanssa säätäneet parhaansa mukaan yrittäjien elämää vaikeuttavia lakeja ja verottaneet ankarasti. On pakotettu teettämään työt liiton miehillä, uhkailtu, kieroiltu ja aiheutettu suuria tappioita. Jotkut yritykset ovat kuitenkin pystyneet näidenkin paineiden alla joten kuten menestymään, ja siten osaltaan nostaneet Suomen talouden nousuun työllistämisellään ja yhteisöveroillaan.

Nyt ollaankin tilanteessa, jossa SDP-johtoinen hallituksemme kiirehtii etujoukoissa yksityistämään, leikkaamaan ja rationalisoimaan. Samalla kehotetaan kansalaisia tekemään sitä ja tätä erilaisin markkinataloustermein. Ugri on tilanteesta lähinnä hämillään. Onhan työläisiä vuosikymmenten ajan opetettu halveksumaan yrittäjiä. Suomalainen duunari kokee olevansa työnantajansa vastapeluri. Työnantajan, jonka voi surutta kavaltaa milloin vain. Niin syvälle SAK:n opit ovat vuosien saatossa iskostuneet. Tällaisen ajatusmaailman omaava ihminen ei ikimaailmassa pysty eikä kykene siirtymään tulosvastuullisuutta ja aloitteellisuutta vaativaan, yrittäjämäiseen toimintaan.

Suomen nykytilanne on se, että kaikkea ohjaa vaihtoehdoton sanelupolitiikka. Päättäjät sulkevat korvansa älymystön ja asiantuntijoiden ehdotuksilta. Rahankäyttö on edesvastuutonta ja väärinsuunnattua. Tämän vuoksi valtion budjetti ei tahdo riittää mihinkään. Tässä maassa sosiaalidemokratia-aatteen myrkyttämä ylioppilaskin kelpaa rahaministeriksi. Niin lävitsetunkevaa on ammattiyhdistysliikkeen ja SDP:n valta Suomessa on.

Yrittäjyyden ja luovuuden visio toteutunee vasta, kun nykyiset demarimafiosot makaavat balsamoituina Hakaniemen rantaan kaivetuissa tunkkaisissa mausoleumeissaan.